Tämä on ollut taas työpäivä Hyvinkäällä ystäväni maatilalla. Siellä oppii hieman tuntemaan maaseutua ja maataloutta. Tuliaisiksi sai pellolta noudettuja kukkakaaleja ja tuoretta leipää.
Palatessani oli taas kolme poikaa odottamassa että saisivat mennä mymään tavaraa jota on joskus jäänyt varastoon. USA:ssa aikoinaan myymiäni suomalaisia hammasharjoja ja -tikkuja, pikkulukkoja ja lapsille tarkoitettuja puukännyköitä eli ännyköitä. Nuoret pojat haluavat tehdä jotakin - ei vain käydä puuhamaassa isän ja äidin rahoilla.
Kirjoitin pinenen jutun Hyvinkään ja Riihimäen seudulla ilmestyvään Aamupostiin vehnän hinnoista Suomessa ja Saksassa. Lupasin tapaamilleni maanviljelijöille tänään. Isäntien naapureina on asunut Göran von Bonsdorff, Olavi J. Mattila jne. Yllättävän valistuneita ovat vanhat isännät. Puhuimme curlingtähdestä joka nyt Hyvinkäältä edustaa kepua. Isännät olivat tarkkaan seuranneet eilisillan TV-ohjelmaa EU:sta.
--
jatkan ehkä vielä tänään
Wednesday, October 11, 2006
Saturday, October 07, 2006
Lauantai
Kello 7 sain puhelun Lailalta. Hän oli lukenut Keski-Uusimaasta uutisen:
PUISTO PYRKII EDUSKUNTAAN
Tuusulalainen Raimo Puisto pyrkii eduskuntaan Timo Soinin tiimiin Perussuomalaisten listalta Uudeltamaalta.
Raimo Puisto on pienyrittäjä ja toivoo saavansa pienten yrittäjien tukea ja ääniä. Lisäksi eläkeläisenä Puisto sanoo tuntevansa ja kokevansa myös eläkeläisten problematiikkaa.
Neljän vuoden työrupeaman Arkadianmäellä koen pätkätyönä joka sopii hyvin eläkeläiselle ja elämää ja maailmaa nähneelle ekonomille, Puisto sanoo.
------
Sarita ja Aleksi - molemmat 9v - ovat koko päivä myyneet arpoja jotka jokainen oikeuttavat voittoon. Aamulla puolessa tunnissa saivat kokoon 19 euroa jonka jaoimme niin että sain 10e tavaroista ja he 9e provisiota.
--------
Sarita ja Aleksi ovat tykästyneet minuun ja kun Sarita joka toinen viikonvaihde tulee isukin luokse Kellokoskelle niin haluavat viettää aikaansa kanssani. Olen hyvin iloinen huomiostaan. Molemmat ovat eronneiden lapsia ja Saritan isukki ei kuulemma ole kiinnostunut nyt uudesta. Äiidillä on uusi. Aleksin äidillä on uusi joka hoitaa 3-vuotiasta pikkuveljeä Oskaria. Tällaista on lasten elämä nykyään.

Friday, October 06, 2006
Lokakuun 6:s
Lämpöä +13 ast., Johanna Lontoossa täyttää 39v. ja sain ilmoituksen että olenkansanedustajaehdokkaana Perussuomalaisten listalla.
Kirjoitin Keski-Uuusimaalle raakakopion uutiseksi kun Riitta niin pyysi. Saapi sitten nähdä miten uutisoivat.
Aion ryhtyä toreilla myymään pelletinpolttorasioita jotka tuottavat talvellakin lämpöä. Siinä voi tienata euroja ja samalla mainostaa itseään. Yritän siis tehdä vaalikampanjasta taloudellisesti tuottoisan operaation.
Näin perjantaisin minulla on mahdollisuus palvella lähimmäistäni. Lähisairaalasta pääsee viikonloppulomalle Maarit ja vien hänet Järvenpäähän klo 13 samalla kuin toimitan muitakin asioita siellä.

Monday, October 02, 2006
maanantaita
Minidepressio vaivaa. Pulahdus jokeen klo 7 paransi tilannetta ja tietenkin kahvilassa käynti. Nyt tuntuu melko hyvältä paitsi että vasen korva taas kipuilee.
Lähetin Vivianin asianajajalle pikkuviestin ihmetellen miksi Lahden sosiaalitoimi ja Davidin opettaja väheksyvät Davidin äidin väkivaltaa. Käytin aasinsiltana sitä että teema lasten hakkaamisesta on päivän teema.
En pysty itse enää muistamaan olenko aikanaan tukistanut tyttäriäni vai en. Pitänee kysyä heiltä minkälaisia muistikuvia heillä on ja miten ovat kokeneet.

Sunday, October 01, 2006
Sunnuntaiaamu
Naapurit Seppo ja Kaarina ovat taas mökillään ja olen saanut nauttia aamulehdistä vuoteessa. Saan lainata lehdet kun ovat poissa.
Olen ollut kovin väsynyt kaksi päivää ja mieleen hiipii pelko masennuksesta. Lisäsinkin Omega-3 kapselien popsimisen kahteen päivässä ja aamu-uinnista en tingi niin kauan kuin joen pinnalla ei ole jäätä.
Sonny Nakain kanssa haluan ehdottomasti käydä Hyrylässäkin uimassa tänään.
Formulakisat alkavat kolmoskanavalla 8:50. Niitä tosin en juurikaan katsele vaan kuuntelen toisella korvalla.
-taidanpa jatkaa iltapäivällä...

Sunday, September 24, 2006
Sunnuntai
Tosi vaivalloista päivän aloitus. Väsähdin kun tanssitin mummeleita eilen illalla Järvenpäässä. Ei ole raipun harrastus. Masensikin vielä. Ja nukuin hyvin pätkittäisesti. Uimaan menin kuitenkin 7:30 energian saamiseksi mutta. Yritän katsella samalla TV:stä mielenkiintoista ohjelmaa muurahaisista.
Sumu on hälvennyt ja aurinko noussut. Odottelen aamupäivällä Jussi Hanhimäkeä tänne. Yhdessä on tarkoitus mennä Hyrylään uimaan ja ottaa Sonny Nakai Järvenpäästä mukaan.
---
i.p. 15:10
Uintimatka tehty ja 9-vuotiaat Aleksi ja Sari kävivät asunnossani ja halusivat välttämättä siivita sen. Uskomattomia lapsia. !!!
Lapset haluavat tehdä asioita yhdessä eikä kulkea puuhamaissa.
Exäni soitti ja kertoi puhuneensa ystävättärensä kanssa sopivuudestani kansanedustajaksi. Hyvin kauniita sanoja lausui ja suuresti ilahdutti. Ystävättärensä oli ollut samaa mieltä joten kaksi ääntä tiedossa Tuusulasta jos...

Friday, September 22, 2006
perjantai-ilta
Hyrylässä uimassa 500 metriä ja tavanomainen Lidlissä käynti Alivirran veljesten kanssa. Priestley oli saanut exvaimon vastineen hovioikeudelle ja tein hieman käännöstyötä hänelle ja lähetin myöskin englanninkielisenä asianajajalleen.
Kristiina toi taas laatikollisen ruokaa ja pussillisen sinihomejuustoa jonka lahjoitin Alivirralle Suomen Kuvalehteä vastaan. -:)
Huomasin että TV:stä tulee dokumentti jostakin japanilaisesta ja soitin Nakaille ja hän oli iloinen tiedosta. Katselen dokumentia upeasta moskeijasta Islamabadissa. 19 vuotta kestänyt rakentaa. Idässä on ollut aikaa ja työvoimaa.
-Soinille lähetin pikku analyysin kun Soininvaara ilmoitti ettei enää lähde kisaan.
Anne Priha vastasi kysymykseeni koskien Toimelan vuokrasopimusta kun Arola ei vastannut.

Thursday, September 21, 2006
Upea syysaamu
On jo 21:s päivä syyskuuta mutta aamun lämpötila on +10 astetta. Joessa pinta on roskainen koska puista tippuu nyt lehtiä jokeen. Pulahdus veteen auttaa kuitenkin selkeästi pääsemään eroon hieman depressiivisestä olosta.
Kun lähdin pyörällä kahvilaan klo 8 niin aurinko idästä paistoi aivan suoraan silmiin niin että ajoinkin sairaalan puiston lävitse välttääkseni auringon.
Kun oli ollut mahdollisuus lukea aamun lehdet jo kotona niin mietiskelin kannattaako mennä tuhlaamaan euro kahviin mutta kyllä jutustelu muiden kanssa kahvilassa auttaa päivän alkua. Keski-uuusimaassa on juttni kosien logistiikkakeskuksia ja siitä saimme yhden puheenaiheen. Myöskin keskustelimme Thaimaan sotilaskaappauksesta sekä huostaanotoista. Huostaanotot ovat hyvä bisnes yksityisille laitoksille ja SIITÄKIN voi syntyä ongelmia kuten eräässä Tuusulaa koskevassa asiassa.
Aamu-tv:ssä katsoin mielenkiinnolla nuoren naisen haastattelun Etelä-Afrikasta. Hän on kirjoittanut kirjan valkoista mustalla ja kertoili kokemuksiaan matkustelusta siellä. Aihe kiinnostaa minua kun olen saanut 1980-luvulla kaksi kertaa liikuskella Etelä-Afrikassa.
Tänään aion liftata naapurien kanssa Hyrylään uimaan. On syytä pitää itsestään hyvää huolta nyt.

Wednesday, September 20, 2006
Perussuomalaiset
Olin eilen illalla eduskunnassa jossa perussuomalaisten Uudenmaan piirin piiritoimikunta haastatteli noin kymmentä kandidaattia. Tähän mennessä Espoosta on listalle tulossa 9 ja Vantaalta 7 ehdokasta. Paikalla oli Järvenpäästä yksi mieshenkilö joten tähän mennessä Keski-Uudeltamaalta vain kaksi. Se antaa siis varsin hyvän lähtöaseman kisaan.
Minun pitää kehitellä omia tavoitteita eduskuntatyöhön eri kkannattaja- tai kohderyhmiä varten. Kohderyhmät ovat siis:
-eläkeläiset
-pienyritykset
-kieliasioista kiinnostuneet
Ei ole tarkoituksenmukaista esiintyä pakkoruotsin vastustajana vaan monikielisyyden puolesta. Ja ruotsinkielen roolin vähentämiseksi on vain yksi peruste. Se on resurssien säästäminen, sekä ihmisten ajan että valtion rahan. Säätöähän on mahdolisuutta saada aikaan 3-5 mrd. euroa mikäei ole pieni summa ja mille on parempaakin käyttöä.
Kielten opetuksessa ja opiskelussa on syytä toimia myöskin panos/tuotos ajattelun mukaisesti.
Heräson tänään klo 6, uimassa kävin klo 7:15 ja vesi tuntui vielä viileältä - ei sietämättömän kylmältä. HS:n sensuuri päästi läpi maininnan blogistani. Aion laittaa sen nyt tulevaisuudessa kaikkiin lehtikirjoituksiin jotta lukijani pääsevät tutstumaan ajatuksiini ja touhuiluini.

Sunday, September 17, 2006
Syyskuinen sunnuntai
Aamu oli sumuinen ja lievästi pakkasella. Aurinko poltti sumun klo 10 mennessä.
Kävin juomassa kupin kahvia ja lukemassa HS:n palvelutalossa ja sen jälkeen kirjoitin kolumnin Keski-Uuusimaahan.Lähdin sen jälkeen ajelemaan Hyrylään, jossa piti olla markkinapäivä ja puolueet edustettuina. Satuin matkalla näkemään kolme kertaa Erkki Tuomiojan juoksevan aamulenkkiään. Kun pysähdyin polkupyörälle niin hän juoksi ohitse ja minä taas ohitin jne...
Join ensiksi kokoomuksen kahvia kokoomuksen mukista, sitten kepukahvia kokoomuksen mukista ja vielä demarien kahvia samasta pahvimukista. Kahvit olivat hyvin samanlaatuisia. -:)
Paluumatkalla tuli mieleen poiketa Kiviharjuilla ja kysäsistä josko Paulus, joka opiskelee mediainsinööriksi ammattikorkeakoulussa, tahtoisi ryhtyä vaaliavustajaksi. Odottelen tietoa Paulukselta. Olisi mukava homma mediaopiskelijalle? Tarvitsen apua joltakin nuorelta joka osaa käyttää tietokonetta paremmin kuin minä.
Marja-Liisa Valtonenkin rimpautti kun olin kotona. Hän on ollut joskus tekemisissä Soinin kanssa ja hänestä saan varmaan aktiivisen tukihenkilön. Hän kun osaa myydä puhelimitse.
Taidanpa heittää vielä Jarille Ruukki ravintolaan hammastikkublisterin. Jari varmaan haluaa sponsoroida.

Saturday, September 16, 2006
16.09.2006 Pakkasyö
Yllätys yllätys. Menin verannalle ja autoni ikkunat olivat JÄÄSSÄ. Onneksi joen veden pinnalla ei vielä ollut jäähilettä kun käväisin joessa.
Olen elänyt kurssijuhlan jälkitunnelmissa. 14.09. kokoontui 60 kpl 1956 Kauppakorkeakoulussa opiskelunsa aloittanutta juhlimaan 50-vuotisjotakin. Kun opiskelun aloitti silloin hieman alle 200 (yhteensä sihteerikurssin kanssa 275) niin 60 oli melko suuri luku. Onhan viikatemieskin jo verottanut populaatiotamme.
Jaakko Salonoja veti taas tilaisuuden loistavasti ja itse sain kertoa yleisölle halustani päästä eduskuntaan neljän vuoden pätkätöihin.
Eilen kävin muutamassa tuttavayrityksessä jättämässä blisterin DDS hammastikkuja, PerusS-mainokseni ja pankkitilin numeron. Minun pitää nyt opetella hieman linkitystä. Heille joita yritän värvätä tukijoukkoon pyrin lähettämään informaatiota siitä mitä tapahtuu Perussuomalaisten piirissä ja eduskunnassa maaliskuuhun asti. Toivon että potentiaaliset äänestäjäni ihan aidosti perehtyvät ajatteluuni.
Päivästä on tulossa aurinkoinen ja aion pyöräillä Järvenpäähän ja edelleen Hyrylään uimaan. Pitää yrittää nauttia aurinkoisesta syyssäästä niin kauan kuin sateet ja pakkaset eivät vielä häiritse.

Friday, September 08, 2006
Hautajaisten jälkeen
Eilen, torstaina haudattiin ystäväni Heikki Herrala, 78v. Malmilla. Paikalla oli 22 henkilöä. Oli mukava tavata Anita ja Heikin lapset joita en ollut tavannut yli 20 vuoteen.
Heikki opetti minulle miten ei ole elämää ilman unelmia. Hänellä oli unelma kuunarista loppuun asti. Parin vuoden kuluttua Anitan päästyä eläkkeelle oli tarkoitus lähteä ajamaan charteria maailmanmerille.
Heikkin ja lapsiinsa tutustuin 1979 Esteponassa jonne tulivat 26metrisellä ja kolmimastoisella Cristina kuunarilla. Näin kuunarin myöhemmin joskus 1983 Nassaun rannassa Bahamalla.
Puolittain rakennettu 20m pitkä teräskuunari on nyt Paimiossa Heikin ja Anitan talon takapihalla puolivalmiina.
Tänään lämpötila juuri nyt on +16 ja vesi aamulla oli vielä sopivaa lyhyeen uintiin joessa. Täällä Etelä-Suomessa saattaa olla pieniä kuurosateita tai sitten ei. Varsinaiset sadepilvet siirtyivät pohjoiseen.
Martti Vepsä ja ystävänsä Tarmo Lehtimäki kävivät tutustumassa Toimelaan ja kellokoskiprojektiini eilen illalla. Tulevaisuus näyttää saanko heistä partnerit.

Friday, June 16, 2006
Osakeanti
Kirjoitin osakeantipaperin jonka annan muutamille tutuille toivoen että tekevät pikaisen päätöksen eli 30.6. mennessä.
siis1. kierro
Jaossa msx 7 osaketta 16 osakkeesta
Hinta 150e/osake + rahoitusvastuu joko rahana
tai vakuuksina yhden vuoden ajalle 6250 euroa
Dead line 30.6.2006
Sen jälkeen rahoitusosuus ksvaa 10%/kk eli
31.7. 150 + 6875 euroa jne
Kelliksen Palvelu Oy kunnostaa Toimelaan 6 asuntoa
joista myydään 5 ja kunnostaa yhteisökäyttöön n. 30m2
tilaa joka vuokrataan kunnalle.
Tarkoitus ostaa vielä tänä vuonna HUS:lta n.s.
entinen nuoriso-osasto 3000m2 ja sille tonttia
10.000 m2
ja tarkoitus ostaa 50% Kiinteistö Oy Kellokosken Tehtaat OY:n
osakekannasta.
Kellokoskella 16.06.2006 Raimo Puisto, hallituksenphj.
------
Koska pankki edellyttää että mukana on myöskin yksityistä
rahaa niin koetan saada sitä omalta paikkakunnalta koska
alueet kiinnostavat kyläläisiä.
Lupaan investoinnille (en takaa) 100% tuoton vuoden aikana.
-miltä näyttää Ranskasta katsoen viinin- tai vedenjuoja?

Friday, June 09, 2006
Perjantai +18
Kun menin kahvilaan klo 7:55 niin ukot sanoivat että olisi pitänyt olla siellä 1 min. aikaisemmin. Ilka Taipale oli käynyt ostamassa kahvin ja pullan ja lähtenyt kävellen pois.
Ajelin Järvenpäähän tarkoituksella hakea lehdet Pekalta ja katsoa kirjoittiko Soini jotakin Talouselämään. Ei ollut kirjoitusta. Elisasta kävin ostamassa häiriönpoistajan ADSL linjalle havaitakseni kotona että minulla oli jo. 4 euroa hukkaan. Jannella eli kävelykadulla joku spurgu kysyi ihmisiltä josko saisi laulaa. Ehdotin ihmisille että maksamme kukin 10c ettei hän laulaisi.
Pamarkissa kävin Heikkiä jututtamassa ja join mustaa kahvia mahan kipeäksi kun niillä ei ollut maitoa. Moitiskelin moista meininkiä.
Takaisin Kellokoskellla jutin matonpesupaikalla 3v. sitten Helsingistä tulleita naapureita. Rouva lupasi ostaa yhden penthousen kun sellaisia joen toiselle puolelle rakennamme.
Olin aamulla kirjoittanut Antti Kaikkoselle 4:n koplasta jotka eilen valiokunnassa äänestivät seksinostokieltolain ehdotusta vastaan. Antti vastasi että nyt laki ei muuta juuri mitää. Minä vastasin että kannattaako möhliä eduskunnan arvovaltaa moisen takia ja antaa parin femakon viedä kuin pässiä teuraaksi. Ehdotin mös että tulisi ostamaan kämpän Toimelasta nyt kun hänkin on sinkku.
K-kaupasta ostin kolme mansikkaviineriä - eilisinä eli 1,25 yhteensä.
-vatsan kasvattajia siis

Saturday, June 03, 2006
Siivouksesta
Taisto sanoi että minun pitäisi löytää nainen joka siivoaisi kämpän. Vastasin että nainen viikonvaihteiski olisi mukava asia mutta en nyt siivoojaa ole etsimässä.
Sataa
Uusi tuttavani Taisto Supperi tuli kolistelemaan 8:n jälkeen kun olin juuri tullut suihkusta. Juotuamme cappuccinot menimme hänen toivomuksestaan Järvenpäähän jossa joimme torikahvi, ostin Dressmanista housut, 17,50 euroa ja Taisto tabletit pöydälle.
Kävimme Lidlissä jossa hän osti hieman ruokaa ja siten Rento kahvilassa lukemassa lehdet ja puhumassa roskaa äijien kanssa. Nyt sataa kai koko päivän ja on siis sisäpäivä.
Pitäisi lukea tuo Susannan lähettämä The Undercover Economist ja muutakin. Hilkka Palo Kellokkaasta kävi eilen ja tekee nyt juttuja Kellokoskesta, Toimelasta, uusista kasvihuoneista jne..

Saturday, May 27, 2006
lauantai
Pitipä mennä aamu-uinnille Järvenpäähään klo kuudeksi koska on viimeinen aamu-uinti 1.1/2 vuoteen. Uimahalli menee remontiin.
Tarkoitus on piipahtaa Järvenpään torilla ja mennä Hyrylän torille jututtamaan tupulaisia. Hieman politiikasta. Kunnallisesta.
Juttu Toimelasta ilmaisjakelulehti Kellokkaassa on herättänyt huomiota ja minua tituleerataan nyt kartanonomistajaksi.

Thursday, May 25, 2006
Helatorstai
Muutokse aikaa. Hieman ahdistuneisuutta kun asiat eivät sujut kuten kärsimätön minä haluaisi.
Viime maanantaina kunnanhallitus käsitteli Toimelan ostoasiaani ja jätti pöydälle. Exvaimo Vuoko oli ehkä sörkkinyt aiheetta. Ensi maanantaina uudellleen. Valistin hieman hallituksen jäseniä.
Eilisestä lähtien olen ihmetellyt HUS:n touhuiluja. Kuntien ja kuntaliittojen organisaatiot hääriv't niin ettei siellä tiedetä missä on pää ja missä on häntä. Uskomatonta typeryyttä.
Käväisin katsomassa millaisia ihmisiä torstaisin käy tanssimassa Kellokosken lavalla. Ikähaarukka näytti olevan 60-80. Siis oivaa vanhusliikuntaa. Itse liikkuisin mielihyvin jonkun neljävitosen kanssa. -:)
Enkä viitsi tanssia jos naista yritän iskeä. Pitää pärjätä puhumalla tässä iässä.

Thursday, May 04, 2006
4.5. Ruusun päivä
Lämmin päivä, yli +15. Uimassa Hyrylässä. Väsyttää. Mutta lääkäriin en viitsi mennä.
Priestley tuli aamulla ja sain auttaa häntä maksamalla laskujaan.
Saapa nähdä kun aamulla tapaan miten meni päivänsä kun sosiaalitädit kävivät tarkistamassa tilanteen hänen kotonaan. Helena on toiminut sillä tavoin etten millään sallisi hänen saada huoltajutta. Helena on siis Vivianin vaimo eikä tyttäreni.
Huomenna Markku tulee taas noutamaan puutöihin. Mukava kun saa osallistua ulkotöihin.

Tuesday, May 02, 2006
Vuokonpäivä
Vappu on mennyt ja eilinen Vapunpäivä krapulassa. Vasta tänään tervehdyin. Kun HS:n keskustelussa kysyttiin kuka hävennyt mitäkin niin kerroin hävenneeni eilen omaa tilaani. Viininjuoja ystävällisesti lohdutti ettei krapulaa kannata hävetä.
Durian käski myöskin ryhdistäytyä. Kävin Järvenpäässä uimassa ja saunomassa ja silmien alta alkavat pussit olla poissa.
-taidanpa jatkaa aamulla

Subscribe to:
Posts (Atom)