Tuesday, March 27, 2007

Elämää vaalien jälkeen

Maanantaina 20.3. oli surkea ilma ja itsellä minidepressio jonka panin huonon sään piikkiin.

Muutaman päivän olin hieman limbossa ja aloin ihmetellä vakavasti mitä tekisin kun tulen isoksi. Päätin että 4 vuoden sijaan eduskunnassa voisin olla tyttärenpoikani lähistöllä. Nikolai täyttää heinäkuussa 8 ja olisi todella mukavaa voida hieman olla hänelle isoisä. Fantasioin muuttamisesta Pyreneille syyskuussa. Haluan muuttaa lähelle Ranskan rajaa koska tahtoisin hieman kokea Ranskan kulttuuriakin ja opiskella hieman ranskaa samalla. 100 km:n etäisyys Barcelonasta tarjoaisi mahdollisuuden tavata Nikolaita silloin tällöin ja ehkä viettää viikonvaihteita hänen kanssaan.

Eilen sain taas olla metsätöissä ystäväni Markun maatilalla. Sää oli erittäin kaunis kuten tänäänkin ja työ teki hyvää sekä psyykelle että fysiikalle. Huomenna jatkan taas työntekoa siellä.

Olen alkanut juoda cappuccinoa, johon laitan 50 % kaakaota, pienestä mokkakupista. Siis laatua eikä määrää.

Tuesday, March 20, 2007

Tiistai

Maanantaina vaivasi huono sää ja lievä masennus. Tiistaiuinti paransi tilannetta mutta uinnin ja lounaan jälkeen tuli uni kuten tavallista.

Kuulin ystävältäni mahtavan jutun miten hänen äitinsä nuorena oli todistamassa miten RKP:n poliitikko Patrik Lilius maksoi korruptiorahoja Kuusisaaren kaavoituksesta. Patrik oli nykyisen Fortumin tj:n isä.

Jäin ihmettelemään miten suomenruotsalainen raha tänäkin päivänä vaikuttaa asioihin kulissien takana.

-:)

Monday, March 19, 2007

Vaalit ohitse

Oma tulos surkeahko ja puolueen loistava.

Missä arvioin väärin?

Perussuomalaisia äänestävät eivät käy netissä tutustumassa Raimoon.
Kun Soini arvioimani 6-8000 äänen sijaat sai 19.700 niin muille jäi rippeet.

Niinistö kokoomuslaisille ja Soiini perussuomalaisille olivat messiaita.

Iloitsen siitä että porvoolainen PirkkoLehner tuli kakkoseksi jotta puolue sai naisenkin riveihinsä.

Tulevaisuudessa perussuomalaisten tule kuitenkin ehdottaa uusia ajatuksia tullakseen vakavasti otetuksi puolueeksi. Pelkällä arvostelulla ja retoriikalla ei pitkälle potkita.

Oikeisto sai mahdollisuuden näyttää ja sitä pidän hyvänä asiana. Demareista oli tullut hieman liiaksi ylimielinen ryhmittymä. Leena Luhtasen putoaminen kertoo että politiikassa pitää osata olla myöskin nöyrä.

Yritän palata taas kirjoittajan rooliin ja tarjota lyhyitä kommentteja paikallislehdille. Kiitokset teille jotka äänen annoitte.

Saturday, March 17, 2007

Tervetuloa lukemaan

En esittele täällä suuremmin miten lisäisin valtion menoja kuten suuret puolueet tekevät. Jokoomus on viime aikoina ollut innokkain lisäämään valtion menoja - samalla vaatien verojen alentamista.

Ajatteluuni voi tutustua googlaamalla raimo puisto tai raipu

Google on varastoinut melkoisen määrän kirjoituksiani.

Odotetusti viime päivinä täällä on käyty tiheään tahtiin. Kaikkia jotka ovat vaivautuneet tahtoisin kiittää mutta kiitän teitä jotka vielä ennen äänestämään menoa täällä piipahdatte.

-tunteeni?

Pelkään. Satsasin koko persoonani tähän vaaliin enkä tiedä mitä tunnen jos häviän kisan. Keskityn rakentamaan bisnestä "kertakäyttöpohjallisista" joita jää varastoon nyt kampanjan jälkeen 8000 kpl. Yritän rakentaa niistä globaalin bisneksen.

-:)

Friday, March 16, 2007

Vastaan hyviin kysymyksiin

Yes and no.

Kun kuitenkin loin Suomeen teollisuudenalan "haponkestävät putkenosat" niin kaksi firmaa jatkaa toimintaa. Toinen on entinen alihankkija ja toinen bisneksen varastanut nyt Outokummun tytär.

Kun Tampereella rakentelimme siirrettävää lämpöä ja syntyi Tranncels ja se osti Polarthermin niin yhtiökumppani sai kai20 miljoonaa euroa kun myi yritysryppään.
Kun neukkiaikana perustimme sorvaamon Tallinnaan niin siitä on poikinut jo neljä firmaa. Suurin on www.apl.ee APL. Työllistää nyt 250 ihmistä.

-floppeja

DDS Kaliforniassa - toimittajat Suomessa menivät konkurssiin

Pari ruotsalaista tytärtä kuihtui.

Ferrimexin myin Aminoffeille, jotka luulivat että lahjoitin, ja oikeus uskoi TIETENKIN Aminoffeja jotka omistavat m.m. Vehon.

Scriptechiin Kaliforniassa sijoitin 1982 ja vaikka siirsimme toiminnan Singaporeen niin William Clöaxton ei onnistunut ideallaan.

-se on vähän kuin itse aion "valloittaa maailman kertakäyttöpohjallisilla". -:)

Unkarissa lopetin verstaan kun Tallinna oli lähempänä ja kuljetukset Unkarista olivat vaikeita ja kalliita. Pecsissä olin kuitenkin ennen Nokiaa ja Elcoteqiä.

-kysele lisää

-:)

Osaamisesta vielä

Eikö riitä että on 21-vuotiaana valmistunut ekonomiksi, ollut vuoden myyjänä USA:ssa, sen jälkeen 2v. teräsmyyjänä Suomessa, sitten 1962-64 perustamassa kauppakoulua Kankaanpäähän ja sen jälkeen vuodesta 1964 yrittäjänä.

Eikö 12 firman perustaminen jossa prosessissa on syntynyt satoja työpaikkoja merkitsekään mitään?

Jos pankkitililläni ei nyt ole paljoa rahaa niin sekö tekee minut impotentiksi?

-:)

Esimerkki oivaltamisesta

Leena Luhtasen vaalirahoituksesta.

Graafikon yritys laskutti 1600e ja hra Luhtanen maksoi osamaksun 980.
Kun yrittäjä havaitsi ettei pystynyt perimään 620:a euroa niin kirjasi sen luottotappioksi.

-:)

Osaamisesta

Anonymous ihmettelee mitä se osaamiseni on. Lukemalla CV:ni kukin voi päätellä.

Osaamista on myöskin se, että tässä iässä osaa hahamottaa asioita kokonaisvaltaisesti ja tietää MITEN hyviä asioita viedään eteenpäin.

Olen ylpeä siitä että ajatteluni oppisopimuksista nousi esille kun tarjosin ideaa eri tahoille. Kun sain julkisuuteen idean siitä että valtioltakin voi yrittää pakkolunastaa maata niin Järvenpää toteutti.

-millaisia näyttöjä ihmisillä yleensä on?

Monet kansanedustajat jotka ovat ehdokkaita pitävät meriittinä sitä että ovat olleet kansanedustaja mutta vaikenevat siitä etteivät ole saaneet mitään aikaan.

Kiitos anonymous hyvästä kysymyksestä.

Thursday, March 15, 2007

Kolme vaalityöpäivää

Nyt on sitten loppurytistysten aika ja pitää olla ahekerasti levittämässä tietoa.

21 on muuten jouluvirsi, "Enkeli taivaan.... -)

Seurasin Pertti Salolaisen esiintymistä aamu-tv:ssä ja jaan hänen ajatuksensa syystä pyrkiä eduskuntaan. On tunne siitä että on kypsyyttä ja osaamista.

-mitä muuta te äänestäjät odotatte?

Sunday, March 11, 2007

Mielipiteitä

Joku huomautti nettikeskustelussa etten kerro blogillani mielipiteitä politiikasta.

Kun googlaat raimo puisto tai raipu niin löydät paljonkin.

7 päivän päivää onnen aikaa

Tuli mieleen vanha kappale jostakin 40- tai 50-luvuilta "Seven days...

Heille jotka eivät pääse pätkätöihin Arkadianmäelle nämä seitsemän päivää ovat toivon aikaa. Sen jälkeen... -:)

Aurinko tuli täällä Kellokoskella esille ja ilhaduttamaan miliämme ja auttamaan ihmisiä tekemään päätöksen mennä äänestämään jo tänään.

Serkkuni Vappu ja miehensä Kyösti ovat luvanneet poiketa puolenpäivän aikaan matkallaan Lahdesta Helsinkiin. Pitänee siivota kämppää ja ryhtyä silmänpalvojakaksi. -:) ??

Minulla käy vieraita vain kerran vuosisadassa joten asunnon siisteys vastaa vain omia toiveita ja tarpeita. Tiskit tiskaan mutta pölynimuri saa yleensä levätä. Säästän siis sähköä ja imuria.

Saturday, March 10, 2007

Lauantaiaamu

Kevät keikkuen tulevi. On lämmintä, +2-5 täällä Etelä-Suomessa muutta pilvistä. Sääennusteet ovat luvanneet aurinkoa huomiseksi.

Olem ollut tässä tietonneen ääressä ikkunan vieressä klo kuudesta lähtien ja huomasin että ulkona oli jo melkein valoisaa puoli 7:ltä.

Koetan miettiä mitä te lukijat haluaisitte tietää jos tänne tulette lukemaan poliittisia ajatuksiani.

Nyt on mielessäni OIKEUSMINISTERI. On surkuhupaisaa että juuri oikeusministeri joutuu kiikkiin aviomihensä hölmöilyjen vuoksi. Itsse suhtaudun pragmaattisesti harmaaseen talouteen mikä liittyy kotien kunnostukseen. Moni remontti jäisi tekemättä jos teetättäjät joutuisivat huolehtimaan veronpidätyksistä, sosiaalimaksuista jne ja se taas merkitsisi kiinteistöjen rappeutumista.

Luhtasen tapauksessa on sen sijaan selvä veronkierto. Joko maksaa 1600 euroa yritykselle tai 1000 euroa käteen. HS:n keskustelussa puhutaan ALV:sta. ALV:tä me voimme yksityishenkilöinä laskuttaa toisiltamme mutta ellemme ole rekisterissä niin ei tarvitse tilittää valtiolle. Osoittaa vain miten keskustelut menevät usein aidasta seipäisiin.

Tänään käyn laittamassa nastoilla PerusRaimo 21 a-nelosia puisiin pylväisiin. Haluan tuolla herättää huomiota jotta ihmiset sitten tultuaan uteliaiksi ottavat aidosti selvää minuta. Mikä mies on?

Kokemukseni vaalipaneleista ovat vahvistaneet käsitystäni, että osaamista on, jos ihmiset sitä kaipaavat. Vilpittömästi olen sitä mieltä että eduskunnassa saisi olla enemmän maanläheistä osaamista.

Pitäydyn yksinkertaisissa teemoissani edellee:

-ajattelua ja osaamista
-oikeudenmukaisuutta
-yritteliäisyyttä

Eiköhän näistä aineksista synny hyvä soppa? Parempi kuin demarien hernerokka?

Wednesday, March 07, 2007

Voinko vaikuttaa pienen puolueen kautta?

Kuvittelen että varsin yleinen käsitys on että vain ison puolueen kautta voi vaikuttaa.

PieneSSÄ puolueessa voin vaikuttaa puolueen kantaan - ryhmän kantaan.
Pienessä oppositiopuolueessa voin toimia ideageneraattorina ja antaa ajatuksia suurille.

-maailmassa on enemmän rahaa kuin hyviä ideoita.

Valtioltakin VOI pakkolunastaa maata kuten Järvenpää todisti. Ideani.

Monday, March 05, 2007

Maanantaitunnelmia

Olen lähetellyt sähköpostitse satakunta esitettäni ja odottelen että kello lähestyisi 8:aa jolloin menen aamukahville Rento kahvilaan.Se on joka-aamuinen juttuni, käydä tapaamassa kylän ukot ja juttelemassa.

Eilen illalla oli vaalipaneli koululla. Kuulijoita vain noin 20. Kysyin myöhemmin tuttavalta miten pärjäsin. Sanoi että vaikutelmaksi jäi osaaminen ja vilpittömys.

Vaaleihin on siis kaksi viikkoa ja loppupinnistys alkaa. Aion jakaa esitteitä vielä ehkä n. 5000 kpl. Suurimman osan käestä käteen.

Toivon että jotkut lukijoistani lähettäisivät sähköpostia tai vastaisivat täällä. Mitä haluatte tietää ajatuksistani?

Sähköposti siis raimo.puisto@kolumbus.fi . Kun saan hyviä kysymyksiä niin vastaan täällä.

Sunday, March 04, 2007

Kevät tulossa

Muutama lämmin päivä on muuttanut ympäristön loskaiseksi. ieluummin olisi saanut olla pikkupakkasia ja aurinkoa mutta äitijumalahan se päättää -:)

Minulla on nyt kaksi luokilaispoikaa vaaliavustajina. Toinen heistä esittäytyi minulle lähettämällä mukavan sähköpostin. Jokelan lukion vaalipanelissa hän oppi että minä lupaan olla lupaamatta mitään.

Nyt on ilmeistä että myöskin nuoria tulee lukemaan näitä "vanhan pierun" tekstejä. Tervetuloa vain. Welcome Michael too. -:)

Torstaina selvisi että Järvenpää saa Lepolan maat pakkolunastusmenettelyllä. Idean isänä tavallaan otan säkillisen kunniaa itselleni. Jaan sitä Kalle Salmivuoren, Heikki Santavuoren ja Jaakko Torpan kanssa. Olin tarkoittanut ideaa Tuusulalle auttamaan varuskunta-alueiden ostossa mutta Järvenpää omaksui nopsasti. Pisteet Kukkoselle.

Toinen asia mistä olen hyvin ylpeä on oppisopimukset. Lähettämällä viestejä oikeille henkilöille pari vuotta sitten teema nousi arvoonsa ja pääsi jopa budjettiin. Tämä on enemmän kuin keskivertokansanedustaja tekee 4:ssä vuodessa. Öhöm. -:)

Ohjelmassa on nyt Keski-Uusimaan luku vanhustentalolla ja sitten HS:n luku sairaalan vastaanotossa. Uimaan menen Sonny Nakain kanssa Hyrylään. Sonny on auttanut esitteeni teossa graafikkona. Klo 17 on täällä Kellokoskella vaalipaneli jonka ovat organisoinett kok ja kepu yhdessä. Siihen pitää osallistua.