Taloussanomat 10.6.

Me konkurssimaakarit

Luin mielenkiinnolla ja huolella Taloussanomien jutun
"Konkurssipesät myydään kilpailijoille hiljaisesti" (TS 29.5.)
jossa Petri Nieminen kertoi esimerkin kautta teemasta.

Samassa numerossa yrittäjä Marja Kunze panee itsensä
likoon ja kertoo oman tarinansa siitä miten Suomi (talous-
eliitti) kohtelee konkurssiin joutunutta yrittäjää. Käytin
tahallani sanaa "joutunutta" tavanomaisen "tehneen" sijaan.

Minut Merita pani konkurssiin 1997 jolloin menetin kaikki munta
jotka olivat samassa korissa eli kiintestössä Wärtsilänk. 88
Järvenpäässä. SYP:n/Meritan yrityslahtariksi valittu pankinjohtaja
halusi 8 miljoonan kiinteistön joka oli 3 miljoonan mummon
vakkutena pankille pienten myöhästymisten seurauksena. Sama
yrityslahtari myi kiinteistön perustettavalle kiinteistöyhtiölle yhdellä
miljoonalla. Minulle ei mitään ilmoitettu kaupasta. Oletin aina että
se tulisi julkiseen huutokauppaan.

1.1/2 vuoden aikana pesä peri vuokria 650.000 markkaa ja maksoi niistä
hieman kaikille velkojille mutta velkojat eivät kai saaneet tietää että se
varsinainen beef tai lehmä oli myymättä. Yrityslahtari myi siis kinteistön
kavereilleen pilkkahintaan. Minulle on selitetty että kaikki perustui
eduskunnan pankeille antamiin mahdollisuuuksiin. Olikohan näin?
Oliko Meritan pankinjohtajalla erityisvaltuudet verrattuna niihin n. 30:een
jotka myivät OTK:n kiinteistöjä alihintaan ja joutuivat nyt oikeuteen?

Jos olisin tiennyt että 8 mljoonan kiintestön saa yhdellä niin kuka
tahansa kavereista olisi tullut apuun. Pankinjohtaja, jota tuolloin kutsuttiin
Uudenmaan parhaaksi yrityslahtariksi, on päässyt eläkkeele Nordeasta
ja voinee hyvin. Minä olin 5 vuotta depressiossa ja vältin itsemurhan juuri
ja juuri.

Raimo Puisto
Kellokoski